LEHDISTÖ

PRESS

 

SANOIN

TEXTS

 

TAIDETEOKSET

ARTWORKS

 

 

YHTEYSTIEDOT

CONTACT

 

AJANKOHTAISTA

UP AND COMING

HOME

KUVATAITEILIJA MARJA-LIISA TORNIAINEN

KUVATAITEILIJA JA VISUAALISEN ALAN AMMATTILAINEN, OPISKELIJA:
KAUPUNKI TARVITSEE NÄKEMYSTÄSI! ÄÄNESTÄ OMAN AMMATTIALUEESI EDUSTAJA KAUPUNGINVALTUUSTOON !

Artikkelit

Pispala Folk elokuu 2008/valokuvat :
marjatorniainen@gmail.com

Tällä sivulla vaaliteemoihin liittyviä kirjoituksia, joitakin vanhempiakin sellaisia. "Sanoin"-linkistä ylhäältä löytyy lisää omia kirjoituksia vuosien varrelta.

PARANTAVA TAIDE
Puheenvuoro HOIVAKAHVILASSA
paikka: Ravintola Veganissimo, Otavalankatu 10
19.10. sunnuntaina klo 12.00-15.00
Tervetuloa!
Tilaisuuden avaa Vihreiden pormestariehdokas Irene Roivainen
kts.ohjelma sivulta "ajankohtaista"
Tekstin pohjana kirjoitukseni, joka on julkaistu "Taide osana kestävän korjaamisen mallia"-raportissa (kts. kokonaisuudessaan linkistä taideteokset/muut projektit).

Taiteen ykköskaupunki on se, jossa taiteilijat voivat hyvin ja saavat tehdä omaa työtään - vaikuttaa ammattitaidollaan perustavanlaatuisesti kaupungin elämään ja hyvinvointiin - ei se kaupunki, missä sijaitsee suurin ja mahtavin museolaitos.

Kauneus* on sielun ruokaa. Kipua se lieventää ja surevan tuskaan tuo lohtua.
Mitä kertoo itsestään yhteiskunta, jonka mielestä taide on hyödytöntä? Se kertoo olevansa yhteiskunta, joka ei tunnusta henkisten arvojen olemassaoloa. Sillä taidetta ei ole materia, vaan se henki, mitä tarkkaan työstetty materia välittää. Konkreettisesti väri tai muoto taiteessa voi vaikuttaa yksilön henkistä sisintä tukien ja rakentaen, antaen lohdutusta, aiheuttaen iloa, turvallisuuden tunnetta ja elämän uskoa; sairaalatkin pyritään rakentamaan kauniisiin paikkoihin.
Taiteessa muotoa ja sisältöä ei voi erottaa toisistaan.

Kaikki ympärillämme oleva vaikuttaa meihin siitä huolimatta, tiedostammeko sen vaiko emme. Olemme jatkuvasti alttiita ympäristömme visuaaliselle väkivallalle aivan samoin kuin automaattisesti resonoimme tietoisesti valittuun taustamusiikkiin tavarataloissa. taikka ravintoloissa. Kaupungin, siis meidän kaupunkilaisten, omistamia julkisia tiloja ei pidäkään luovuttaa kauppiaitten harkintavallan alle. Heillä on jo kyllin tilaa mainonnalle hallinnoimissaan kiinteistöissä.

Puhutaan huonosta taiteesta. Omana näkemyksenäni uskallan sanoa, ettei huonoa taidetta ole. Sana taide sulkee sen pois. On monenlaista taidetta, mutta taide ei koskaan ole huonoa. Se vain ei sitten ole taidetta. Oikealla taiteella on parantava vaikutus ihmiseen. Se ei tarkoita välttämättä ns. esteettistä ja kaunista taidetta, vaan taiteen rehellisyyttä ja totuudellisuutta. Totuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on kehityksen edellytys. Se on myös parantumisen edellytys.

"Taiteella ja kulttuurilla on aina myönteisiä vaikutuksia ihmisen kokonaishyvinvointiin, mutta hyvinvoinin eri puoliin voidaan vaikuttaa myös erityistoimin. Sosiaali- ja terveystoimien alueella on saatu myönteisiä kokemuksia kymmenen vuoden ajan maassamme toimineesta Terveyttä kulttuurista -toiminnasta. Se lähtee siitä perusnäkemyksestä, että taiteella ja kulttuuriosallistumisella (kulttuuritilaisuuksissa käynnit ja kulttuuriharrastukset) on merkitystä ihmisen fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen mukaisesti toiminnassa korostetaan näin hoitoympäristön merkitystä sekä taiteen käyttämistä hoitotyössä.

Terveyttä kulttuurista-verkoston toiminta on haaroittunut paikalliselle ja alueelliselle tasolle. Paikallisesta tasosta on esimerkkinä Jorvin sairaala, jolla on oma taidekokoelmansa ja jonne taiteilijat ovat tehneet työllistämistöinä teoksia. Mikkelissä puolestaan toteutetaan projektia, jonka tavoitteena on kehittää paikallisten sosiaali- ja terveysalan hoitolaitosten sekä kulttuuritoimen yhteistyömahdollisuuksia. Myös useat alueelliset taidetoimikunnat ovat käynnistäneet omia projektejaan. Esimerkiksi Uudenmaan taidetoimikunta on toteuttanut vuodesta 1997 lähtien projektia, jossa taiteilija tuottaa puolivuotisen työllistämisjakson aikana yhden tai useampia taideteoksia valittuun julkiseen kohteeseen, mielellään nimenomaan hoitolaitokseen."(Taide on mahdollisuuksia, TAO)

Naurun on todettu vievän kipuja pois hetkeksi ja on olemassa nauruterapiaakin - on lauluterapiaa, musiikkiterapiaa, maalausterapiaa. Viime vuosina suuren suosion on saavuttanut valokuvausterapia.
Mitä tahansa taiteen lajia voidaan käyttää myös hoitomuotona. Positiiviset kuvat synnyttävät kaltaistaan asennoitumista ( resonanssi-ilmiö).
Vaikeiden aiheiden ja syvien traumojen kohtaamista ja niistä irti pääsyä voidaan helpottaa taiteen avulla. Taide ei ole pakenemista todellisuudesta(kuten äskettäin ilmestyneessä Vihreiden Nuorten julkaisussa kirjoitettiin). Taide voi mennä suoraan ihmisen kipupisteisiin ja taiteilija kuten taiteen kokijakin, voi siten saada ko. elämänalueen hallintaansa.

Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa on Den nationella folkhälskommittén päässyt siihen tulokseen, että taidetta "kuluttavien" kansalaisten terveys on parempi kuin niiden, jotka taidepalveluita eivät käytä. Tämä riippumatta henkilöiden taustojen eroavaisuuksista.

Tampereen käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa on tänään viimeistä päivää esillä kaupungin työntekijöiden harrastusnäyttely. Työpaikoillekin on mahdollista perustaa omat taideryhmänsä, joissa taide otetaan mukaan syvällisemmälläkin tasolla. Taiteen avulla työpaikoilla olisi mahdollisuus pureutua työpaikan ongelmiin ja itse työn laadun parantamiseen. Tätä kannattaisi kokeilla missä tahansa firmassa, mutta kaupunki voisi olla edelläkävijä. Kun vaalisloganissani peräänkuulutan Tampereen nostamista kuvataiteen ykköskaupungiksi, tarkoitan sillä taiteen mukanaoloa elävässä elämässä ja työnteossa sekä ympäristössämme lähiöitä myöden. Siten kaupunkimme todella voisi tulla esimerkilliseksi kuvataidekaupungiksi. Myös koululaitoksessa taideopetus voisi läpäistä koko opetussuunnitelman tehden oppimisesta nautinnollista. Liiallisesta teoreettisuudestahan kouluopetus nimenomaan kärsii.

Taiteilijoiden resurssit kannattaa hyödyntää kunnolla. Taiteen ykköskaupunki ei ole se, missä sijaitsee suurin ja mahtavin museolaitos(siinähän emme voi kilpailla Helsingin kanssa), vaan se, missä taiteilijat voivat hyvin ja saavat tehdä omaa työtään vaikuttaen perustavanlaatuisesti kaupungin** elämään ja hyvinvointiin.

*Kauneus ja taide eivät ole suoranaisia synonyymejä, joidenkin mielestä eivät ehkä synonyymejä millään lailla. En käsittele tätä aihetta tämän kirjoituksen sisällössä, vaan eri tekstissä myöhemmin

** Kaupunki voisi ottaa palkkalistoilleen taiteilijoita oikeaan työsuhteeseen, vaikka vuodeksi kerrallaan kunnon palkalla, ei minään työllistystyönä.

P.S. Kun puhutaan kilpailutuksesta, tämä ei tunnu toimivan taiteen saralla; tunnetuimmat ja parhaiten muutenkin toimeen tulevat taiteilijat saavat suoraan tilaukset kaupungilta ilman mitään kilpailutusta. Tämä ei tietääkseni ole mahdollista minkään muun elinkeinon suhteen tilaaja-tuottajamallissa. Mikä pykälä mahdollistaa sen kuvataiteen puolella?

MIKSI OLEN EHDOKKAANA KUNNALLISVAALEISSA

Varhaisempia kirjoituksiani pääset lukemaan ylimmän valikon "sanoin"-linkistä, mutta olen tällekin sivulle tuonut muutaman tekstin, jotka käsittelevät samoja aiheita, jotka kuuluvat vaaliteemoihini. Kuvataiteilijoiden asema, prosenttiperiaate ja taiteilijoiden ja arkkitehtien yhteistyö ovat asioita, joiden puolesta olen "taittanut peistä" jo yli kymmenen vuoden ajan eri yhteyksissä. Myös arkkitehtien ja taiteilijoiden osittain limittyvän koulutuksen aikaansaamisesta olen kirjoittanut ja puhunut aiemminkin. Edistystä on toki tapahtunutkin, mutta itseasiassa kuitenkin aika vähän. On silti merkittävä ero aiempiin vuosiin nähden se, että kuvataiteilijat sekä henkilöinä että organisaatioina ovat alkaneet tuoda yhä voimakkaammin esiin ammattikuntaa koskevia yhteiskunnallisa epäkohtia - epäkohtia, joista pitkään, hartaasti ja itsepäisesti on vaiettu ajatellen, että taiteilija on yhteiskunnan ulkopuolinen olento. Ainakin kuvataiteilija. Tähän kehitykseltä vaikuttavaan tilanteeseen löytyy selitys: taiteilijoiden yleinen asema korkeasta koulutuksesta huolimatta on niin surkea, että asiaa hyvin voitaisiin käsitellä rikkomuksena ihmisoikeuksia vastaan.
Tässä on syy, miksi aikani mietittyäni lupauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi, kun sitä minulta kysyttiin. Jos sekä valtuustoista että eduskunnasta puuttuvat kuvataidealojen edustajat, ei ole ihme, että asiat ovat niin, kuin ne ovat. Kuinka kummassa olemme voineet koskaan kuvitella, että jotkut muut tietävät paremmin kuin me itse, mikä meille on parhaaksi?

Tulen tällä sivulla kirjoittamaan laajemmin ja tarkemmin niistä syistä, joiden takia olen mukana näissä vaaleissa. Äkkiseltään saattaisi vaikuttaa, ettei kellään muulla kuin taiteilijalla olisi syytä äänestää taiteilijaa. Näin ei kuitenkaan asian laita ole. Jatkan seuraavaksi tästä aiheesta, mutta en enää tänään, sillä kello on jo melkein puoli kolme yöllä.

KUVATAITEILIJA TYÖLLISTÄJÄNÄ
31.7.2008

Vain puolet päättäjien työstä on tehty silloin, kun taidekoulu tukineen on saatu perustetuksi kaupunkiin - työhönsä koulutetuille taiteilijoille olisi myös edes yritettävä luoda mahdollisuudet elää omalla työllänsä.

Vaikka kuvataiteilijalla ei olisikaan yritystä taikka toiminimeä ja vaikka häntä ei käsiteltäisi verotuksellisesti edes ammatinharjoittajana, toimiessaan taiteilijana hän työllistää suuren joukon eri ammattien edustajia ja yrittäjiä. Taidetarvikkeiden valmistajat, niitä myyvät liikkeet, kehystämöt ja galleriat työllistää taiteilija. Kuljetusfirmat, painolaitokset ja vakuutuslaitokset, toimittajat, valokuvaajat ja kriitikot - kaikki nämä ansaitsevat silloin, kun taiteilija tekee työtänsä. Taidemuseoiden henkilökuntaa ja tutkijoita taiteilija työllistää vielä kuoltuaankin.

Kuvataiteilijoiden tyoskentelyedellytysten turvaaminen antaa elinkeinon monelle taholle.
Siksipä meidät verotuksessakin luokitellaan alkutuottajiksi - kuten maanviljelijät.

Kuvataiteilijalla harvemmin on esim. omaa taloa - ne rahat hän on sijoittanut työhönsä - siis maksanut kaikille em. tahoille.

Harvoin taiteilijalla on taloudellista mahdollisuutta paneutua työhönsä kunnolla
ja silloin kun hänellä on varaa työskennellä, ei hänen tointansa yleisten kriteereiden mukaan voi pitää mitenkään kannattavana. Useimmiten taiteilija joutuu tekemään jotain muutakin työtä kuin omaansa rahoittaakseen taiteellisen työskentelynsä - taikka ottamaan lainaa. Vaikka tämä ei koskekaan aivan kaikkia tekijöitä ja yksittäistenkin taiteilijoiden tilanteet vaihtelevat suuresti, on se silti yleistä.
Monien mielestä taiteilija valittaa turhaan; ainahan voi opettaa! Mutta se ei ole taiteilijan työtä, vaan itse taiteen tekeminen.

Taide on se aarre, jota jokaisen kansakunnan näyteikkunassa esitellään ylpeänä.
Taiteen työläisten vain olisi synnytettävä se aarre ilmaiseksi.

Prosenttiperiaatteen käyttäminen rakentamisessa on yksi keino hyödyntää kuvataiteilijoiden ammattitaitoa. Sen ei tarvitse rajoittua vain kaupungin omistamiin kiinteistöihin. Omakotitalon rakentajakin voi saada talostaan jotain aivan omaa luokkaansa ottamalla taiteilijan mukaan projektiin - saati sitten yrittäjä rakentaessaan toimitaloaan.

Tampereella ei ole vain yhtä tai kahta taiteilijaa, kuten joskus voisi luulla. Pelkästään Tampereen Taiteilijaseuran jäsenistöön kuuluu jo yli 250 ammattikoulutuksen saanutta tekijää - maalareita, kuvanveistäjiä, graafikoita, valokuvaajia ja työssään uudempien medioiden hyödyntäjiä.



KUVANVEISTÄJÄ POLITIIKASSA
Paula Nurmisen haastattelu/Täydellinen Ympyrä 2/2007

Tällä hetkellä eduskunnassa ei ole ainuttakaan kuvataiteilijaa ajamassa asioitamme. Viime keväänä Pirkanmaalta oli kuitenkin ehdokkaana vihreiden listoilta kuvanveistäjä Paula Nurminen. Ensimmäisen kerran ehdokkaalle kaikki oli uutta.

M.T. Miten olet kokenut mukanaolon poliittisessa päätöksenteossa?
P.N. Kaikella, mitä tekee, on vaikutusta. Parhaimmillaan politiikka vie asioita eteenpäin. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. On ihana todeta Längelmäellä, että oma panos on merkityksellinen. Tarvitaan intohimoa, että saa jotakin aikaiseksi.

M.T. Entä mitä mieltä olet taiteilijasta poliitikkona?
P.N. Taiteilijuus on vahvuus. Luovuudesta on suurta etua. Se auttaa näkemään uudenlaisia mahdollisuuksia ja esittämään asioita eri tavoin niin, että ne voivat upota muidenkin poliittisten ryhmien tajuntaan.
Taiteilija voi vaikuttaa poliittisesti myös oman taiteellisen työnsä kautta, onhan sekin julkista työtä. Ja pelkästään taiteilijan ehdokkuudellakin on merkitystä. Mutta - hetkittäin suuremman huomion kuin oma taiteilijuus sai mediassa veljen NHL-kytkennät! Sehän ei ole ihme, sillä tilastojen mukaan taiteen aktiivikäyttäjiä on vain 2% kansasta.

M.T. Mitkä olivat vaaliteemasi?
P.N. "Perustulolla parempi mieli"; huoli toimeentulosta vie pahimmillaan yöunetkin. Tukiviidakon selkiyttämiseksi tarvitaan perustulo. Askel kohti perustuloa olisi 1000€ verottomat tulot kaikille.
"Elävä maaseutu on vihreä"; ( Eipä silti, niin on kaupunkikin - suuri merkitys Tampereen vetovoimaisuudesta puhuttaessa on kaupungin vehreydellä, haastattelijan välirepliikki)
ja "Luonnon ääni kuuluviin" - ihmisen hyvinvointi riippuu ympäristöstä. Ilmastonmuutos on pysäytettävissä. Monimuotoinen luonto on säilyettävä myös tuleville sukupolville. Saasteeton ilma ja puhdas vesi ovat rikkauksia, joiden eteen pitää tehdä työtä.
"Lähellä tuotettu ruoka on turvallista ja ekologista."
Kotimaisilla, uusiutuvilla energiamuodoilla luodaan työtä ja toimeentuloa; turvallisempaa kuin ydinvoima ja tuontienergia.
"Kulttuuri kuuluu kaikille." Enemmän kulttuuria harrastavat elävät tutkitusti muita laadukkaammin ja pidempään. Kulttuuria pitää tukea.

M.T. Mikä oli vaalibudjettisi?
P.N. Omaa rahaa 2000-3000 euroa. Puolueelta ei mitään, paitsi osuus yhteismainontaan. Pienet puolueet eivät pysty rahoittamaan jäseniensä ehdokkuutta.

M.T. Minkälaiset tukijoukot sinulla oli?
P.N. Erinomaiset. Nettisivujen tekijä, taittaja, flaijereiden jakajia, apulaisia valitilaisuuksissa, useita kymmeniä ihmisiä...

M.T. Miten kuvataiteen valtakunnalliset ja paikalliset järjestöt tukivat kampanjaasi?
P.N. Olisin odottanut enemmän. Taiteilija-lehti(joka on perustettu nimenomaan taiteilijakunnan sisäistä tiedotusta ja ammattipolitiikkaa varten ja sen lukijakunta koostuu pelkästään kuvataiteilijoista, toim. huom.), kysyttäessä, tarjosi ilmoitustilaa samaan hintaan kuin kenelle tahansa. Kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja vei kyllä viestin jäsenistölle.

M.T. Miten muiden alojen, etenkin muiden taiteen alojen edustajien kampanjointia tuettiin, tietääksesi?
P.N. Taiteilijoista ainoastaan säveltäjät esittelivät kaikki(myös muiden taiteen alojen) taiteilijaehdokkaat lehdessään. Kaikki muut ammattiliitot esittelivät ja mainostivat omia ehdokkaitaan omissa julkaisuissaan; mm. Tehy ja Metalli esittelivät kaikki omien liittojensa ehdokkaat. Tässä asiassa kannattaisi ottaa oppia muista ammattiliitoista.

M.T.Mitä päällimmäiseksi jäi mieleen kampanjasta? Kannattiko uhrata omaa aikaansa, rahaansa ja energiaansa siinä määrin kuin teit?
P.N. Jäi mieleen paljon, paljon kaikkea, ihmisiä, tapahtumia...
Työ kannatti, vaikka mitään ei vielä ole tullut takaisin. Siemen on kyvetty.
Jokaisen on syytä välillä tuoda oma kortensa kekoon yhteisten asioiden eteenpäinviemisessä.

P.S. Paula oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja äänisaalis oli 390, millä ei kuitenkaan vielä pääsyt läpi. Vielä.Paula Nurminen, Orivesi
jäsenyydet: Tampereen Taiteilijaseura, Kuvanveistäjäliitto
Luottamustoimet:
Oriveden koulutuslautakunta,
kaupunginhallituksen varajäsen, kuntaneuvottelukunnan jäsen

Paula Nurminen, Orivesi
jäsenyydet: Tampereen Taiteilijaseura, Kuvanveistäjäliitto
Luottamustoimet:
Oriveden koulutuslautakunta,
kaupunginhallituksen varajäsen, kuntaneuvottelukunnan jäsen
www.paulanurminen.fi


KUVATAITEILIJAT RAKENTEELLISEN VÄKIVALLAN PURISTUKSISSA
Pääkirjoitus/Täydellinen Ympyrä 2004

Työskennellessään taiteilija ei voi ajatella myyntiä, markkinointia eikä toimeentulon mahdollistavaa voittomarginaalia. Muuten ei syntyisi sitä rehellistä ja tinkimätöntä taideteosta, johon hän toiminnassaan pyrkii. Taiteilija ei ole yrittäjä eikä kuvataide ole tuote. Taide ei yksinkertaisesti ole tuotteistettavissa. Tämä on se pääasia, mikä täytyy taiteesta ja taiteilijoista puhuttaessa muistaa etenkin silloin, kun taiteilijoita koskevia lakiehdotuksia tehdään.

Luovuus on Suomen tulevaisuuden elinehto. Jos Suomi haluaa ratsastaa taiteilijoidensa maineella edelleenkin, on taiteilijoiden aseman parantamiseen paneuduttava huolella. Kuvataiteilijat ovat maamme ammattikuntien joukossa lainsuojaton paarialuokka, jonka ominaislaatua ei lainsäädännössä ole huomioitu, vaan taiteilijoihin "sovelletaan" milloin mitäkin pykälää, joka on luotu jotain toista työntekijäryhmää varten. Kuvataiteilijoita koskevien erityislakien mahdottomuutta on perusteltu ammattiryhmän pienuudella, mutta kuten toimittajamme toisaalla tässä lehdessä toteaa, erityislaki on saatu aikaan vielä pienemmällekin erityisryhmälle. Hän tarkoittaa kansanedustajien eläkelakia.

Taiteilijoilta edellytetään taikurimaista muuntautumista roolista toiseen. Markkinointia, mainontaa, lobbausta ja mediaseksikkyyttä, kirjanpitoa, budjetinlaadintaa ja myyntiä - kaikki pitäisi hallita. Samaan aikaan taiteilijan tulisi pystyä tekemään mitä tahansa työtä hankkiakseen elantonsa.

Seuraamuksista kirjoittaa Pirjetta Brander Taiteilija-lehdessä 2/04 näin: "Viitisen vuotta sitten, vuonna 1999, läpikävin hermoromahduksen. Muistan elävästi, kuinka psykiatrini aikani tilitettyäni kartoitti ja summasi tilanteeni: "Olet siis yrittänyt samanaikaisesti tehdä taidetta, järjestää näyttelyitä, opiskella, opettaa ja hoitaa pientä lasta", hän totesi ällistyneenä. "En ole ainoastaan yrittänyt, olen tehnyt tuon kaiken", vastasin kuin tunnollinen työn orja ainakin. --- Ongelma olikin siinä, etten jaksanut enempää."

Käsittelemme tässä numerossa sitä pykäläviidakkoa, jossa taiteilijan tulisi vallitsevissa olosuhteissa suunnistaa. Artikkelimme ovat syntyneet yhteistyössä Tampereen verotoimiston, Kelan ja Työvoimatoimiston henkilökunnan kanssa.

Tämänkertainen toimittajamme Risto Haapsaari valottaa myös EU-käytäntöjä taiteilijan ammattikuvan kannalta. Kotoiset markkinamme eivät pysty elättämään tänne koulutettua kuvataiteilijamäärää ja koko ajan valmistuu yhä enemmän taiteentekijöitä. Samanaikaisesti kuvataiteilijoiden taloudellinen asema on tutkimusten mukaan entisestään huonontunut. Parempi vaihtoehto on opetella viemään taidettamme nykyistä laajemmille markkinoille kuin ajaa taiteilijat pois Suomesta. Eikä sovi täsäkään unohtaa, että että %-periaatteen noudattaminen rakentamisessa voisi ratkaista melkein koko kuvataiteilijoiden toimeentulo-ongelman!

Korkeallakin taholla saatetaan suhtautua vähän penseästi järjestötaiteilijoihin, jotka vaikuttavat alansa etujärjestöissä. Onko siis asiatonta, että kuvataiteilijat ajavat omia etujaan muiden työtekijöiden tapaan? Saattaa niin olla kuvantekijöiden itsensäkin mielestä, koska kokouksiin ei vaivauduta. Kuvataiteilijoiden asema ei kuitenkaan parane eivätkä ongelmat katoa ilman, että me itse hoidamme ne pois päiväjärjestyksestä. Näin tekevät muidenkin ammattien edustajat.

TAKAISIN

 

LÄHIÖIDEN RAKENNUKSET JA TAIDE
Julkaistu Suomen Kiinteistölehdessä syyskuussa 2000

Sanaa rakennustaide ei kovin usein kuule eikä näe kirjoitettuna. Kuinka moneen viimeksi kuluneina vuosikymmeninä rakennettuun kiinteistöön voidaan liittää sana taide? Kuitenkin rakennustaide-sanaa käytetään arkkitehtuurin synonyymina.

Vapaan taiteen lajeista kuvanveisto on lähinnä arkkitehtuuria. Taloa voi pitää suurena veistoksena. Jos arkkitehti pystyykin ajattelemaan itseään kuvanveistäjänä, värit hän saattaa unohtaa. Koulutuksessakaan niitä ei välttämättä huomioida.

On mahdollista olla kuvanveistäjä, taidemaalari ja arkkitehti samassa persoonassa, mutta harva siihen on minään aikakautena yltänyt. Ehkä arkkitehtiä voisi verrata orkesterinjohtajaan; hänenkään ei tarvitse osata soittaa kaikkia orkesterin soittimia, vaan hahmottaa ja hallita kokonaisuutta. Ammattitaiteilijoiden mukanaolo alusta alkaen luotaessa uutta yhdyskuntasuunnittelua sekä korjattaessa vanhaa rakennuskantaa on perusteltavissa.

Ympäristötaidetta takaportista?

Yleensä ympäristötaide on kuin koditon kulkuri, joka hyökkää tyhjillään oleviin taloihin ja levittäytyy jättömaille. Sen elämä voi olla hetkellistä, mutta myös vaikuttavaa. Nyt se on otettu oppiaineeksi taidekouluihin ja sille jaetaan apurahoja. Se on kotiutumassa. Hyvä niin - ympäristöähän riittää.

Kaupunkien keskustat ovat useimmiten jo sinällään virikkeisiä ja mielenkiintoisia. Kun mennään kaupunkien laitamille, löytyy neitseellistä mistään taiteesta tietämätöntä aluetta, joka vain odottaa ottajaansa.Taiteilijoiden ja arkkitehtien välisestä yhteistyöstä on viime vuosikymmeninä puhuttu paljon, mutta tulokset ovat vielä vähäisiä. Vaikka taidekouluissa nyt onkin joitakin ympäristötaiteen suuntautumisvaihtoehtoja, niiden oppijaksoilla ei pitkälle pötkitä. Tarvitaan päämäärätietoisempaa ja kunnianhimoisempaa otetta. Taiteilijoita ja arkkitehtejä kouluttavien tahojen tulisi luoda jonkinlainen rakentamisen realiteeteissa kiinni oleva yhteinen opintokokonaisuus ja mahdollisuus harjoitella työn tekoa yhdessä jo ammattiin valmistuttaessa.

Taide ja lähiöuudistus

Noin 350 suomalaista lähiötä odottaa peruskorjausta. Niissä asuu n. viidesosa kansasta. Yleensä lähiöt ovat estetiikaltaan kaupunkien köyhintä aluetta. Ympäristö on usein luonnonkaunista, mutta ihmisen kädenjälki on melkeinpä yhtä usein hävettävää. Lähiöissä riittää ammatillista haastetta kuvataiteilijoille, joiden kyvyt, taidot ja tekniikat ovat moninaiset. Eikä laskuista sovi jättää pois muidenkaan taiteen alojen vaikutusta lähiöuudistukseen. Taide rakennetun elinympäristön osana vaikuttaa kohottavasti siellä asuvien ihmisten itsetuntoon ja identiteettiin. Siten se suojelee itse itseään tihutöiltä ja asukkaita mielenterveyden ongelmilta.

Lähiöitä rakennettaesssa ei ajateltu niin pitkälle. Haluttiin vain rakentaa mahdollisimman halvalla asuntoja ihmisille. Se ei ole huono päämäärä, mutta säästäminen väärässä paikassa saattaa käydä loppujen lopuksi kalliiksi. Nyt laiminlyönti kannattaisi paikata.

Väriä elämään!"Muutin syksyllä 1997 Annalaan. Näihin aikoihin tuotiin julkisuuteen tarkasteltavaksi Kaukajärven perusparannussuunnitelma. Huomasin, että siinä ei puututtu mitenkään yhteisten sisätilojen ilmeen korjaamiseen. Porraskäytävä on kuitenkin hyvin tärkeä tekijä talossa; se joko kutsuu sisään tai työntää tulijan askelen taaksepäin. Jokainen tamperelainen tietää, mikä ilo on käyttää jugend-talon portaikkoa.

Annalassa talojen stereotypia on tylsistyttävää ja värisuunnittelusta ei juuri voi puhua. Harmaa ja taivaansininen maali maksavat kuitenkin saman verran. Halvin tapa yksilöllistää porraskäytävät, kerrokset ja talot toisistaan eroaviksi ja helpommin löydettäviksi on väri.

Jokainen porraskäytävä voisi olla oma kokonaistaideteoksensa. Portaikkojen tila on niin niukka, että vain taidemaalari ja värisuunnittelija pystyisi siihen vaikuttamaan parantavasti. Ankeus ei kuitenkaan ole pakollista."

Näin kirjoitin 1998 halutessani tuoda taiteen mukaan lähiöuudistukseen. Hakemus Euroopan sosiaalirahastoon ei mennyt läpi. Valoa on näkyvissä: äskettäin Kuopion kaupunki myönsi taidepalkinnon sikäläisen lähiön hyväksi tehdystä työstä.

Annala-projekti

Kaukajärven Annalaan on suunnitteilla laaja perusparannusprojekti, johon on nyt jo uhrattu 800 000 markkaa. Annala-foorumissa viime kesäkuussa kutsuvieraille ja lehdistölle esiteltiin "Hallinnollistekninen makrotalouslaskentamalli lähiöiden korjaus- ja lisärakentamisinvestointien perusteeksi". Lähiön arvoa oli tarkasteltu monelta kannalta, mutta ihmettelen, eikö esteettinen arvo ja taide lähiössä ansaitse omaa kategoriaansa. Kun tutkimusta ja kaavioita tarkkaan lukee, esteettisen ja taiteellisen elementin voisi kuvitella olla mahdutettuna useankin tutkimusosion sisään. Niin ei konkreettisesti kuitenkaan ole.

Arkkitehtuuriin sisältyy aina silti estetiikka. Ainakaan tuntemani arkkitehdit eivät vastusta taiteen ja arkkitehtuurin liittoa. Olen kesästä 1999 asti ollut TTKK:n arkkitehtien mukana hahmottelemassa taiteen osuutta tutkimushankkeeseen, jossa olisi tarkoitus yhdistää arkkitehtuuriin sosiaalinen aspekti ja taide jo suunnitteluvaiheessa. Projektiin on haettu rahaa TEKESistä (Teknologian edistämiskeskus), mistä on ilmoitettu, etteivät he ainakaan taiteeseen rahoitusta anna. Taideosuuteen pitäisi siis varat saada eri taholta. Kuluvan vuoden kesäkuussa kulttuuriministeri Suvi Lindén esitti, että TEKES voisi harkita "sisältötuotannon" rahoittamista, sillä se olisi eduksi kansantaloudellemme.

Sosiaalityötä ja taidetta

Kun kuvataiteilija Ritva Harle 1990-luvun alussa muutti Pihlajistoon tyttärensä ja vastasyntyneen poikalapsensa kanssa, hän luki Helsingin Sanomista sosiologisesta tutkimuksesta, jonka mukaan itä/koillishelsinkiläisen yksinhuoltajaäidin tulevaisuuskuva on "pysyvä sosiaalitoimen asiakkuus ja mahdollinen alkoholi- tai huumehelvetti".

Ritva Harle ei muuttanut pois Pihlajistosta. Hän päätti muuttaa Pihlajiston. Käytyään isännöitsijan puheilla hän tapasi sattumalta bussissa Ilkka Rantasen nuorisotoimistosta. He päättivät yhdistää voimansa. Näin alkoi lähiöuudistus Helsingissä. Se alkoiporraskäytävästä, jonka Harle yhdessä talonsa pelättyjen nuorten kanssa maalasi. Ryhmä vanhempia maalasivat hekin yhden portaikon yhdistäen samalla voimansa lastensa ja ympäristön hyväksi.

Pihlajistossa taide ja sosiaalityö kulkivat käsi kädessä. Ensimmäisen kevään jälkeen vanhustyöntekijä tuli ihmettelemään, mitä Pihlajistossa on tapahtunut, kun heille ei enää tule vanhusten hätäsoittoja.Toiminta vaikutti yhteisöön yllättävän positiivisesti. Jossain vaiheessa verotoimistosta haluttiin tietää, onko Ritva Harle sosiaalityöntekijä vai taiteilija. Ne roolit hänellä pioneerina ja aidosti asiastaan välittävänä ihmisenä menivätkin niin yhteen, ettei terveys sitä kestänyt, vaan hän joutui välillä pitkälle sairaslomalle.

Onkin harkittava tarkkaan tähänastisten kokemusten perusteella ja tapauskohtaisesti, kuinka vedetään milloinkin raja taiteilijan luovan ammattityön ja taidetta välineenään käyttävän sosiaali- ja nuorisotyön välillä, vaikka ne toimisivatkin yhteiseen hiileen puhaltaen ja yhteistyössä.

"Lähiötaiteilija? Ei kiitos!"

Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa ottamaan asukkaiden mielipiteet huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Taiteilijatkin - ja erityisesti alueella asuvat ympäristöstään huolta kantavat ja asiasta kiinnostuneet taiteilijat - pitäisi ottaa mukaan jo tässä vaiheessa. Yhteistyö asukkaiden kanssa kaikissa työvaiheissa varmistaisi taideteosten istuvuuden paikkaansa.

Ei ole itsestään selvää, että taiteilija olisi kiinnostunut lähiönsä taideproblematiikasta.Jokaisella kuvataiteilijalla on omanlaisensa kiinnostuksen kohteet eikä sanalla lähiö ole korkeaa statusta sen enempää arkkitehtien kuin kuvataiteilijoidenkaan sanastossa.

Palkkaa työstä?

Kun Ritva Harle pani alulle, organisoi ja toteutti taiteilijana Pihlajiston projektia, se oli monelta osin palkatonta työtä. Rappukäytävät maalattiin ja seikkailumetsät rakennettiin ilman palkkaa. Sitten, kun homma oli hanskassa ja hyväksi ja hyödylliseksi todettu ja rahaa tuli kymmeniä ja satoja miljoonia lähiöön, eivät taide, kulttuuri- eikä nuorisotoimi kuuluneetkaan sen piiriin. Kuinka tämä voi olla mahdollista?

Kun taiteilijoita on palkattu esim. Helsingissä lähiötyöhön, heidän palkkansa on ollut vain puolet arkkitehtien palkasta. Luvattoman usein kuvataiteilija tekee palkatontahyväntekeväisyystyötä.

Taide ja tasa-arvo

Lähiöuudistuksen parissa työskentelevä Elävä Hervanta-toimisto on ehdottomasti taiteen kannalla. Rahaa vain ei kaupungin budjetista löydy. Ei vaikka koko lähiöuudistus on siitä saanut alkunsa. Niinpä harrastelijat saavat hoitaakseen ammattilaisille kuuluvat työt. Toimistossa työskentelevät tällä hetkellä insinööri, arkkitehti, 2 sosiaaliohjaajaa ja tiedottaja.

Taiteen, rakentamisen ja ympäristön suhteita käsittelevä, kaikille avoin symposiumi 21.10.2000. Järjestäjänä Tampereen Taiteilijaseura.

Kiitokset Jorma Keräselle ja TTKK:lle, arkkitehdeille Järvineva ja Ylinen, rak.arkkitehti Moisanderille ja kuvataiteilija Ritva Harlelle.Lähteet: KUVAlehti, Aamulehti, Annala-foorumin lehdistötiedote, Tiedon portaat, Taide-lehti, Taiteilija-lehti.



GEENITEKNOLOGIAN RISKIT
Marja Blomsterin näyttelyn (15.4. - 2.5. 2000, Mältinranta) esittely, julkaistu Täydellisessä Ympyrässä 1999


Marja Blomster on helsinkiläissyntyinen Vapaassa Taidekoulussa 80-luvulla opiskellut taidemaalari,
jonka edellinen teossarja sai innoituksensa Fernando Pessoan, viime vuosisadalla vaikuttaneen portugalilaisen runoilijan monitahoisesta persoonasta.
Nyt hän on tarttunut polttavan ajankohtaiseen aiheeseen, geeniteknologiaan.


Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet pojat tehty?

Sokerista, adeniinista, tymiinistä, guaniinistä, sytosiinistä! Niistä on pienet pojat ja tytöt tehty. Niistä meidät kaikki on tehty. Ne ovat nimittäin kromosomiemme rakenneosia, nukleotideja, joista solujemme perimää kantava tnukleiinihapot ovat muodostuneet. Niitä on noin kolmekymmentä miljardia kappaletta ruumiinsolujemme soluytimen 46 kromosomissa, joista tasan puolet isältä, tasan puolet äidiltä.

DNA:n rakenteen keksiminen v. 1953 on tämän vuosisadan tärkeimpiä tieteellisiä saavutuksia. Marja Blomsterin maalausten lähtökohtana on Digitalis purpurean väriaineella näkyväksi saatu DNA. Taiteilijan käyttämä väri on akryylimaalia. Teokset muistuttavat jättimäisiä koelappuja. Näyttelyn tarkoitus on herättää keskustelua geeniteknologian positiivisista ja negatiivisista vaikutusmahdollisuuksista elämäämme.

Mikä on ihmisarvo ja minkälainen on ihmisarvoinen elämä?

Saako vammainen syntyä?

Kuka saa geenihoitoa?

Johtaako geenihoito eriarvoisuuteen?

Ratkaiseeko geeniteknologia maailman ravinto-ongelmat?

Aiheuttaako se massatyöttömyyttä ja köyhdyttää entisestään kehitysmaita?

Mitä on geneettinen seulonta ja mitä se aiheuttaa?

Onko eläimillä itseisarvoa geenitutkimuksissa?

Ovatko siirtogeeniset eläimet vain materiaalia?
Onko lajisorto välttämätöntä?

Saako keinotekoista elämää tuottaa?

Voiko elämää patentoida?

Pystytäänkö tehtyjä päätöksiä valvomaan?

Kysymykset ovat hätkähdyttäviä ja ne herättävät pelkoa asettamalla kyseenalaiseksi materiaalisen tutkimuksen ulottumattomiin pakenevan minuutemme. Niiden loihtimat kauhukuvat loukkaavat ihmisarvoamme jo pelkästään kuvinakin. Emme haluaisi edes ajatella niitä todellisina tapahtuviksi. Ehkäpä osin siksi aiheesta ei ole syntynyt yleistä keskusteluakaan maassamme.

Mutta "miksi uutiskynnys ei ylity, vaikka Saksassa Spiegel-niminen arvostettu aikakauslehti ilkoittaa, että virallinen taho maassa epäilee kuolemaa tuottavan ripulibakteerin johtuvan runsas 10 vuotta sitten tehdystä geenisiirrosta sinänsä viattomaan kolibakteeriin? Suomessakin pari lasta on menehtynyt tällaiseen ripuliin. JOS taudin aihettaja on hallinnasta riistäytynyt siirtogeeninen bakteeri, mitä vielä on odotettavissa?" Tämä ekonomi Merja Ekholmin kysymys on kirjoitettu jo kolmisen vuotta sitten, mutta pätee mielestäni edelleenkin.

Saksassa syntyi filosofien kesken kiista, josta HS 13.10.1999 uutisoi. Peter Sloterdijkin mielestä prenataalinen diagnoosi ja geenitekniikka ovat vain nykyisen koulutusjärjestelmän harjoittaman seulonnan jatketta. Seulonta eli selektio kuului natsisanastoon. Filosofin puheessaan käyttämät käsitteet aiheuttivat närkästystä. Kesällä Elmaun linnassa olleessa filosofien tapaamisessa hän arvostelijoiden mielestä puhui ihmisen jalostamisesta.

"Norjassa tehtiin pohjoismaisittainkin radikaali päätös perustaa kansalaisraati pohtimaan geeniruokaan liittyviä eettisiä ja terveydellisä kysymyksiä. Paneeliin valittiin edustava otos väestöstä yleisen ilmoituksen perusteella. Nämä 16 kansalaista ja yli 20 asiantuntijaa tulivat lokakuussa 1996 keskustelujen jälkeen siihen tulokseen, ettei Norjaan haluta geenimuunneltuja elintarvikkeita." Lainaus on Heidi Hautalan puheenvuorosta, jonka hän piti 1997 biodynaamisen yhdistyksen seminaarissa. Seminaarin puheenvuorot yhdistys on julkaissut kirjasessa "Liian paljon, liian varhain". Hautala sanoo myöskin: " On anteeksiantamatonta, että päätöksiä geenimuunneltujen organismien saattamisesta markkinoille tehdään pienissä piireissä suljettujen ovien takana. Käytännössä muutama asiantuntija tekee poliittisen päätöksen."

Hautalan mielestä olisi myöskin täysin perusteltua vaatia yrityksiltä, että ne todistaisivat kyseisen tuotteen olevan turvallinen sen sijaan, että ne todistelevat, ettei tuotteesta tietyissä olosuhteissa ole haittaa.

Vaikka periaatteellinen keskustelu aiheesta on käymättä, geeniteknologia on jo monin tavoin kiinni arjessamme.

Opiskelijan näkökanta:

Tiedustelin Turun Yliopistossa biotekniikkaa opiskelevalta Mira Vähämäeltä perustietoa geenitekniikasta ja hänen omaa käsitystään kyseisestä aiheesta. Sainkin monisivuisen vastauksen, jossa hä kirjoittaa mm. näin:

" Omasta mielestäni pelottavin geenitekniikan sovellus liittyy bioaseisiin. Geenitekniikalla pystytään kehittämään hyvi tappavia ja valikoiviakin bioaseita. Houkutus niiden kehittelyyn on ilmeinen, sillä sopimuksia voidaan kiertää ja niitä on lähes mahdoton valvoa, sillä tarvittava tutkimuslaitteisto on varsin pienikokoinen - toisin kuin esim. ydinaseiden valmistuksessa. Lisäksi myrkkyä tuottavien mikrobien kasvattaminen on helppoa ja halpaa, joten bioase voisi siis hyvin olla köyhän maan viimeinen valtti - vaarallisempi kuin kemiallinen ase.

Itse biotekniikan opiskelijana kaikki geeneihin liittyvä on tullut paljon arkipäiväisemmäksi, eikä sana geeni enää herätä samanlaisia kysymysmerkkejä kuin ennen. Kuitenkin, koska geenit sisältävät elämän koodin, tulee mielestäni kaikkeen niihin liittyvään toimintaan suhtautua kunnioittavasti. Mitään pähkähulluja kokeiluja ei tulisi suorittaa vain uteliaisuuden vuoksi, vaan riskit pitää arvioida tarkasti ja päättää ajavatko tuotteen tai menetelmän hyödyt mahdollisten haittojen ohi. Ja kenelle jokin asia tuottaa hyötyä ja missä määrin."

Ihmisen kloonaukselle hän ei nähnyt perusteita. Pian saatuani tämän kirjeen, TV:stä lähetettiin dokumentti, mikä antoi ymmärtää, että sellaista ainakin on yritetty...

Universumin elävät organismit:

Takoja-lehden haastattelussa elintarvikekemiaan ja ravintokysymyksiin erikoistunut MMK Maria Sannamo sanoo seuraavasti: " Kapeaan ihmiskuvaan perustuvassa ravinto-opissa kuvitellaan, että elimistö ottaa ravintoaineet vastaan, hajottaa ne ja rakentaa niistä sitten omaa aineellisuuttaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että elävässä aineellisuudessa - niin jauhoissa, kuin heinissä ja korsissa - ei ole vain kuollutta ainetta. Aineilla on oma sisäinen elämänsä, oma dynaamisuutensa ja vireytensä, joka sitten tulee vuorovaikutukseen aineenvaihduntaelimistön kanssa. Ravitsemuksessa on kyse ravintoaineiden ja aineenvaihduntaan osallistuvien elimien kommunikaatiosta ja vuorovaikutuksesta."

Ei ole vain materiaa. Siinäpä hyvä lähtökohta keskustelulle geeniteknologiasta.

P.S. Miksi taideteoksessa ei saa olla 'kuollutta' kohtaa?

TAKAISIN

MIKÄ ON HYVÄ MAALAUS?
Kesänäyttelyn jyryttäjän teksti Pirkkalan Taideyhdistykselle 2001

Mikä on hyvä maalaus? Olen kuullut kysymyksen usein, mutta en muista siihen annetun kertaakaan pätevää vastausta, vaikka vastaajina olisivat olleet kyseiset ammatinharjoittajat itse. Ajattelinkin aikaisemmin, että vastaus on niin pitkä ja monimutkainen, ettei sitä noin vain pystytä antamaan. Onhan se sitäkin, mutta sitten sain ahaa-elämyksen ja totesin kysymyksen olevankin kompakysymys; adjektiivihan tässä on tärkein. Tärkeintä onkin tietää, mikä on hyvä, HYVÄ, Hyvä, hyvä... Kun pääsemme tähän asti, ymmärrämme, miksi Martti Aiha on sanonut kuvanveiston olevan filosofiaa.

NIFCA:n(Nordic Institut of Contemporary Art) järjestämässä konferenssissa äskettäin Helsingissä oltiin myös yhdeksi esille nostettavaksi aiheeksi otettu sama asia. Omassa maassamme maahanmuuttajia on vielä vain pari prosenttia, mutta Ruotsissa heitä on jo 25 % väestöstä ja maassa puhutaan 130 eri kieltä. Yhä tärkeämmäksi tänä kansainvälistymisen aikana on tullut miettiä, mitkä ovat ne arvot, ne yhteiset inhimilliset ihmiskunnan arvot, joiden varassa elämämme ja olemassaolomme todella ovat. Mikä on hyvä yhtä lailla afrikkalaiselle, aasialaiselle kuin amerikkalaiselle ihmiselle? Tämä keskustelu on käytävä ennen kuin maapallolla voi koittaa rauhan aika.

Utopististako? Rauhan aika maapallolla? Mutta kannattaako vähemmästä keskustella? Ne samat arvot, mitkä ovat tärkeitä ihmiskunnalle ylipäätänsä, tekevät myös taiteesta merkittävää, hyvää taidetta. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Sodassa ja rakkaudessa ei keinoja kaihdeta, sanotaan. Nykytaiteilijakin saattaa olla keinoja kaihtamaton pyrkyri valloittaessaan omaa tilaansa taiteen kentällä, mutta: samassa suhteessa kuin hän sen tekee, hän myös kadottaa - taiteen - tekemisestään. Ammattitaito on A ja O, mutta pahimmassa tapauksessa sen taakse voi piiloutua tyhjä sisus. Olympiatuli on vaikea tuoda sammumatta perille. Harrastaja on valinnut hyvän osan. Taiteen rakkaus versoaa rakkaudesta elämään ja kauneuteen. Taide viestittää ihmisestä ihmiselle. Jotta viesti tulisi vahingoittumatta perille, tarvitaan ammattitaitoa, ajattelua, tietoa ja tahtoa. Näiden ääripäiden välillä tasapainoilemme ja opimme aina toisiltamme jotakin.

TAKAISIN

web-design: Marja-Liisa Torniainen 2007 - Valokuvat: Jouko Järvinen, Marja-Liisa Torniainen ja Creastock