|
|
|
|---|
KUVATAITEILIJA, TAIDEMAALARI MARJA-LIISA TORNIAINEN
TOISTEN KIRJOITTAMAA:
KAISU ANTELLin Turun yliopiston uskontotieteen laitokselle tekemän pro gradun tiivistelmä: MYYTTI JA EI-ESITTÄVÄN KUVAN KATSELUTILANNE C.G. JUNGIN ARKKITYYPPITEORIAN VALOSSA/MARJA-LIISA TORNIAISEN TAIDETEOSTEN TULKINTAKOKEILU Tutkimuksen ja tulkinnan kohteena ovat olleet taidemaalari Marja-Liisa Torniaisen 7 taideteosta, joita on käynyt tulkitsemassa 12 informanttia. Tulkinnat olen saanut analyysiä varten raporttien muodossa. Tutkimuksen tehtävänä oli soveltaa uskontotieteen myytin määritelmää ja arkkityyppisiä aiheita kyseisiin taideteoksiin ja niiden tulkintoihin. Tulkinnoissa esiintyvät arkkityyppiset symbolit kuten vesi, puut, metsä, peili, muna, luola, putous ja kasvit ovat myöskin usein myyttien ja satujen sisällöissä keskeisiä. Analyysin perusteella voidaan ajatella, että ei-esittävän taideteoksen katsomisprosessissa on myytin aktualisaatiota vastaavia aineksia. Myytti on Lauri Hongon mukaan kertomus jumalten perustavanlaatuisista teoista, joiden ansiosta maailma, luonto ja kulttuuri ovat syntyneet. Myytin todellisuus kuuluu sisäistettyyn, hyväksyttyyn maailmankuvaan. Funktioltaan myytti on esikuva ja malli.(Honko 1981, 111-113.) Edelleen analyysin pohjalta lähennytään ajatusta, josta väripsykologisissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä, että väreissä ja väriyhdistelmissä on jotain sellaista, joka jouduttuaan katseen kohteeksi vaikuttaa suoraan katsojan hormonirauhasjärjestelmään ja saa näin aikaan tietyn kaikille katsojille samantapaisen tunnetilan.Värit ovat siis arkkityyppisiä symboleita, jotka vaikuttavat kollektiivisesta alitajunnasta käsin. Värin havainto on kuin myytin aktualisaatio, jotain hyvin vanhaa, aina ihmisyyteen kuulunutta tulee ilmeiseksi aivan kuten myytin aktualisaatiossa eli riitissa jo ammoin tapahtuneet asiat koetaan eläviksi uudelleen. Vaikkei mentäisikään aivan kollektiivisen alitajunnan tasolle saakka, taiteen katsomisprosessin voidaan nähdä sisältävän myytin aktualisaatiota vastaavia aineksia sillä perusteella, että esimerkiksi suomaisema voi tuoda katsojalle mieleen tietyn suon, jossa katsoja on kulkenut ja samalla kun mielikuva aktivoituu, aktivoituvat myös kaikki mahdolliset tapahtumat ja tunteet, joita tuolla tietyllä suolla on koettu. Myytti toimii tällöin elämysmallina. Marja-Liisa Torniaisen väritutkielmallinen taide ja taide yleensäkin voi muodostua katsojalle sadun ja myytin näyttämöksi. Taiteen katselu voi olla kuin uuden vuoden juhlariitti, jossa aika ja maailmanjärjestys luodaan uudestaan. Ihmisessä piilevä pimeys saa julkiasun, jonka voi heittää yltään ja kokea uudistumista ja vapautumista. Taideteoksen edessä katsoja joutuu itsensä kanssa vastakkain. Jollain tapaa on otettava kantaa näkemäänsä ja samalla itseensä. Jonkinlainen tunneviritys syntyy aina. Arkkityyppiset symbolit kuten väri, vesi, metsä, niityt, jotka tulkittavissa teoksissa ovat ilmeisiä, puhuttelevat syvemmältä tasolta käsin ja voivat vaikuttaa tehokkaammin kuin saarna. Taidenäyttelyssä vierailu voi muodostua uskonnollista tilaisuuutta vastaavaksi, jolloin voi kokea tajunnantilan muutoksen eli arkipäiväisestä kokemisesta siirrytään merkityksellisyyden kokemiseen. Mircea Eliaden mukaan sakraali aika katkaisee tavallisen ajan kulun ja ajan olemus muuttuu. Eliade kirjoittaa: "Arkkityyppisen mallin jäljittely on sen myyttisen vaiheen luomista tähän hetkeen, jona arkkityyppi on ilmoitettu ensimmäisen kerran. Tästä seuraa, että myös sellaiset seremoniat, jotka eivät ole ajoittain toistuvia tai kollektiivisia, keskeyttävät profaanin ajan, hetkien kulumisen, ja siirtävät toimittajansa siihen hetkeen (in illo tempore). Kaikissa rituaaleissa jäljitellään siis jumalallista esikuvaa, ja tämä tapahtuu jatkuvasti samana myyttisenä, atemporaalisena hetkenä." Myyttien ja riittien rakenne säilyy muutumattomana, vaikka niiden aiheuttamat kokemukset olisivatkin luonteeltaan profaaneja. (Eliade 1992, 68, 69.) Perinteisesti jumalanpalvelusaika on sakraalia aikaa, jolloin siirrymme pois arkirutiinista. Sakraalin ajan kokemista voisi luonnehtia varovaisesti mielen ylentymiseksi, kohottuneeksi tunnetilaksi tai uuden oivaltamiseksi itsestään tai maailmasta. Tulkintojen teksteissä on ilmauksia, jotka antavat viitteitä siitä, että jotain noista edellä kuvatuista tunnetiloista kuten mielen ylentymistä, kohottunutta tunnetta ja innostusta on kyseisiä taideteoksia katsellessa myös koettu. Tulkinnoista löytyy mm. kuvauksia kuten "vapauttava kokemus, uskonnollinen kokemus, tunsin virkistyväni, valoisa mieli ja katumuksen, parannuksen aikaa". Ei-esittävän taiteen katsomisprosessissa voi mielestäni olla myytin aktualisaation aineksia, vaikka kokemukset eivät olisikaan syvästi sakraaleja. Ei-esittävän taiteen katselussa katsoja joutuu joka tapauksessa luopumaan tavanomaisesta tajunnanvirrasta vaikkakin vain siksi hetkeksi, kunnes on päättänyt jättääkö teos hänet kylmäksi vai aikooko hän jatkaa teoksen tutkimista. Arkkityyppisillä aiheilla niin unissa kuin taiteessakin nähtynä on aina puhdistava katharsista lähenevä luonne. Ne eivät ole persoonallisen alitajunnan symboleita, vaan symboloivat laajemman ymmärryksen tasoa. Ei-esittävä taide voi puolustaa paikkaansa ahdistuksen lieventäjänä ja ymmärryksen lisääjänä. Kun informatiivinen aines on ei-esittävässä taiteessa vähäistä, katsojan on etsittävä informaatio omasta mielikuvituksestaan, Kuinka paljon teos liikuttaa katsojan sielun kieliä riippuu yhtä hyvin teoksen laadullisuudesta kuin katsojan kokemis- ja eläytymiskyvystä, joka on myös opittavissa oleva asia.
|
web-design: Marja-Liisa Torniainen 2007 - Valokuvat: Jouko Järvinen, Marja-Liisa Torniainen ja Creastock